JOENSUUN VAPAAOPISTO 1920-2006

Vapaaopiston yhdeksän vuosikymmentä

Joensuulaisille on itsestään selvää, että heillä on toimiva Vapaaopisto. He käyttävätkin sitä aivan luontevasti ja opiskelevat siellä vuosittain yhteensä lähes puoli miljoonaa tuntia. Varmasti se on kaupunkilaisiin eniten vaikuttava kulttuurilaitos. Sen yhdeksänkymmentävuotinen taival on pääosin ollut jatkuvaa määrällistä ja laadullista nousua, vaikka taival on aina ollut kivistä polkua.

Vapaaopiston alku

Vapaaopiston perustaminen pian Suomen itsenäisyyden alussa perustui sekä nopeasti kehittyvään yhteiskuntaan että Joensuussa jo kauan eläneeseen traditioon vapaine luentoineen ja muine vastaavine sivistyspyrkimyksineen. Esimerkkejä ei Suomessa vielä ollut monia. Maaseudun nuorille oli kansanopistoja. Joissakin kaupungeissa oli työväen- ja kansalaisopistoja. Näistä vanhin oli Tampereen työväenopisto. Aivan ensimmäisten joukossa oli Joensuukin, sillä Vapaaopistoa vanhempia kansalais-työväenopistoja on vain yksitoista.

Opetus alkoi Joensuussa vakiintua samanlaiseksi kuin muissakin opistoissa heti kun opisto kesällä 1922 sai ensimmäisen vakituisenpäätoimisen johtajansa maisteri Olla Teräsvuoren.

Opiston ohjelmaan kuului jo muissa opistoissa vakiintuneeseen tapaan opintopiirejä ja varsinkin sunnuntaisin luentoja. Opetettavat aineet oli lueteltu opiston säännöissä, joista ei tietenkään voinut poiketa. Näitä olivat, siis luentojen lisäksi, kaunoluku, käytännöllinen kirjoitus, ainekirjoitus, äidinkieli, laskento, toinen kotimainen kieli, jokin eurooppalainen kieli, kirjanpito, laulu, piirustus, kotimaan historia ja yhteiskuntaoppi. Kaikkia näitäkään ei aluksi opetettu, koska oli puutetta opettajista ja joskus opiskelijoistakin. Paljolti tarkoituksena oli antaa perustietoja niille, jotka eivät olleet käyneet kansakoulua tai jotka muuten tarvitsivat perustietoja, sekä yhteiskunnallisia että yleissivistäviä.

Levittäytyminen maaseudulle

Opistossa oli vuosittain vain noin 500 oppituntia ja kymmenkunta opintoryhmää, joten tarmokkaalle johtajalle varmasti jäi aikaa muuhunkin. Hyvin pian, jo seuraavana vuonna, Teräsvuori laajensikin opistontoiminnan Joensuun ulkopuolelle. Maaseudulle luotiin opintokerhojen verkosto. Näissä opiskeltiin tarkan opetussuunnitelman mukaisesti ja päämääränä oli kussakin aineessa tutkinnon suorittaminen. Vuoteen 1927 mennessä näitä kerhoja oli jo yli sata. Niitä varten Teräsvuori suunnitteli suuren valistustalon Ilosaareen ja Niskasaareen. Suunnitelma sai Pohjois-Karjalan kunnissa laajan kannatuksen, mutta sitten kun opistot saivat ensimmäisen valtionapulain 1926, kouluhallitus tyrmäsi koko ajatuksen tähän uuteen lakiin vedoten. Ja niin Vapaaopisto jatkoi toimintaansa vain Joensuun silloisessa pikkukaupungissa entiseen tapaan.

30-luvun loppukausi ja sota-aika

Teräsvuori erosi 1933 opintokerhotoiminnasta johtuvien palkka- ja työaikakysymysten vuoksi. Sen jälkeinen 30-luku jatkui opistossa ohjelmiltaan vaatimattomana, mutta opiskelijoille kuitenkin merkityksellisenä viiden lyhytaikaisen johtajan hoivissa. Näistä osa oli sivutoimisia. Vuoden 1926 opistolaki takasi opistolle valtionavun ja tämän tukemana opetus jatkui tasaisena kunnes sota vähäksi aikaa keskeytti opistontoiminnan kokonaan.

Sodan jälkeen opiston toiminta vakiintui, vähän yli 1000 tunnin opistoksi. Kielten ja taide- ja harrastusaineiden opetus alkoi lisääntyä.

Opiston nykyinen toimintaidea luodaan

50-luvulla myös rehtorit alkoivat olla pysyväisempiä, ja se näkyi myös opiston määrätietoisessa kehittämisessä. Vapaaopistoa muutettiin vastaamaan aikuisten kaupunkilaisten opinnollisia tarpeita. Oppiainevalikoima lisääntyi merkittävästi juuri 50- ja 60-luvuilla, ja samalla opiston toiminta ulotettiin myös Kontiolahdelle ja Pyhäselkään. Nämä molemmat kunnat sitten perustivat omat opistonsa 70-luvulla, ja erikoista on,että Pyhäselkä viime vuonna (2000) tuli jälleen Joensuun Vapaaopiston huomaan.

Opiston toiminta kasvoi niin laajaksi musiikin alalla ja keskikouluaineiden opetuksessa, että niitä varten kaupunki perusti omat oppilaitokset: musiikkiopiston, nykyisen konservatorion (1968) ja lukion iltalinjan (1976). Kaupunginorkesterinkin saaminen Joensuuhun oli kytköksissä Vapaaopiston nuoriso-orkesteriin. Myös 60-luvulla järjestetyt kesäiset, paljon julkisuutta saaneet kulttuuriseminaarit, voimakkaasti vaikuttivat siihen, että Pohjois-Karjalaan perustettiin kesäyliopisto.

Opistolaisten yhdistyksen toiminta saavutti silloin myös mittavimmat tuloksensa: kesäkoti Mertala rakennettiin talkoovoimin ja opistolaiset tekivät pitkiä opintomatkoja jopa Saksaan ja Ranskaan asti. Vapaaopistolainen-lehti ilmestyi jo 20-luvulta alkaen kerran tai kaksi kuussa käsinkirjoitettuna. Tosin sen ajan välineillä, mustekynällä ja vesiväreillä”painettuna” lehti ilmestyi vain yhtenä kappaleena, joka sitten kokouksissa luettiin.

1980-ja 1990- luku

Vuonna 1979 Vapaaopiston päätoimipisteenä oli Keskustan yläaste Koskikatu 10:ssä. Opistossa oli kielten ja teknisten aineiden päätoimiset opettajat ja toimistossa kanslisti ja toimistoapulainen ja vahtimestari.

80-luku oli taloudellisen ja sivistyksellisen nousun loistoaikaa. Peruskoulu ja muukin koulutuksen lisääntyminen vaikutti voimakkaasti myös aikuisten opiskelutarpeen lisääntymiseen. Samalla kuitenkin aikuisopiskelijoiden vaatimukset kasvoivat: opettamisen ja järjestelyjen harrastusmaisuuden piti muuttua.

Opetuksen suunnitteluun ja itse opetukseen palkattiin lisää auskultoituneita päätoimisia opettajia. Tuntiopettajien koulutusta kehitettiin ja Vapaaopistosta tuli myös päätoimisiksi opettajiksi ja rehtoreiksi auskultoituvien ”normaaliopisto”.

Opiston erityisiksi painopistealueiksi määriteltiin taideaineet, musiikki ja kielet. Parhaina vuosina opistossa oli 9 päätoimista opettajaa: kielet, kuvataide, näyttämöaineet, musiikki, tekninen työ, tekstiiliaineet, yhteiskunnalliset aineet, atk ja liikunta. Oli aivan silmiinpistävää, miten merkittäväksi vuodessa tai parissa päätoimisen opettajan työ paransi opetusalueensa opetusta ja opetusympäristöä.

Ratkaiseva parannus Vapaapiston tiloihin tuli vuonna1989, kun opisto pääsi muuttamaan tyhjäksi jääneeseen Yhteiskouluun Papinkatu 3:ssa. Talossa oli kaikkine puutteineenkin hyvä järjestää opetuksen vaatimia erityisluokkia kalusteineen ja välineineen, myös opiston toimisto sai silloin kohtalaiset toimistotilat. Tekniset aineet saivat asialliset puutyötilat ja välineet entisestä Yliopiston käytössä olleesta Muotoamisen talosta.

80-luvun puolivälissä siirryttiin kurssikohtaisiin maksuihin. Tätä ennen oli käytössä yleinen ilmoittautumismaksu. Se ei oikeastaan tuottanut mitään, koska maksun kerääminen oli kalliimpaa kuin tulot. Kun opiskelijat tunsivat maksavansa opetuksesta, he alkoivat kiinnittää enemmän huomiota saamaansa opetuksen laatuun. Nyt jo kurssimaksuilla kerätään lähes kolmasosa kaikista opiston menoista. Samalla tuli esiin muidenkin kaupungissa toimivien aikuisoppilaitosten sekä hinta- että laatukilpailu. Tässä kilpailussa Vapaaopisto on selvinnyt hyvin, joka näkyi siinä, että opiskelijamäärät ovat jatkuvasti hieman kohonneet, opiskelijoiden halu jatkaa opiskeluaan seuraavanakin vuonna on kasvanut ja entinen opintoryhmien kesken jääminen on melkein loppunut.

Uusi tuhatluku

Uudelle tuhatluvulle siirryttäessä ei mikään oppilaitos tule säilymään ennallaan, vaan muutoksia tulee ja niitä tehdään,niin kuin on tähänkin asti Vapaaopistossa tehty. Muutoksiin vaikuttavat kaupungin ja muun yhteiskunnan toimet tavallaan ulkoapäin, mutta myös ja tietysti erikoisen paljon se, mitä opiskelijat ja opiston henkilökunta haluavatja tekevät. Vapaaopiston merkitys kaupungissa ja nykyään taas ympäristössäkin tulee kasvamaan ja vahvistumaan. 10 000 oppilasta ei voi olla väärässä!

Veikko Heikkilä

Vapaaopiston rehtori v. 1979-1998

Viimeksi muutettu: maanantai, 20 tammikuu 2014, 16:14
Ohita

Kuntien sivut: Joensuu | Kontiolahti | Liperi | Outokumpu | Polvijärvi